Back to all jobs

Lähihoitajat, Tuusulan kotihoito

Keski-Uudenmaan hyvinvointialue · Tuusula

Hybridmid💰 2,935+ EURHealthcare · HealthcarePosted 24.09.2026 klo 13.01

Skills

sosiaali- ja terveysalan perustutkintolääkeluvatsuomen kielen kirjallinen ja suullinen taitoajokorttiitsenäinen työskentelypäätöksentekotyön organisointikykytiimityötaitoja

Job Description

Tule lähihoitajaksi Tuusulaan. Kasvavana alueena olemme saaneet 4 uutta toimipohjaa täytettäväksi. Tehtävät sijoittuvat etelä-Tuusulan tiimeihin, mutta liikumme alueen sisällä niin etelä- kuin pohjois-Tuusulassakin. Lähihoitajana kotihoidossa pääset tekemään monipuolista työtä itsenäisesti, mutta tiimin tukemana. Työnkuvaan kuuluu asiakaslähtöisen hoidon suunnittelu, itsenäinen toteutus sekä sen arviointi. Tukenasi on moniammatillinen ja yhteisöllinen tiimi. Työssä tehdään tiivistä yhteistyötä myös muiden alueiden kotihoidon sekä kotiutumisen ja arvioinnin tuen tiimien kanssa. Teemme työtä vastuullisesti ja autamme toisiamme tarpeen mukaan yli aluerajojen. Lähihoitajan työ kotihoidossa on vuorotyötä aamu- ja iltavuorossa, myös viikonloppuisin. Suunnittelemme työvuorot asiakaslähtöisesti ja joustavasti yhdessä tiimin kanssa. Tarjoamme sinulle kattavan perehdytyksen sekä moniammatillisen ja osaavan työyhteisön. Työ tarjoaa sinulle mahdollisuuden olla mukana kehittämässä kotihoidon toimintaa. Hyödynnämme vahvasti teknologiaa osana asiakkaiden hoitoa. Tehtävään edellytettävä kelpoisuus - Kelpoisuusehtona tehtävään on sosiaali- ja terveysalan perustutkinto (lähihoitaja) tai alan aikaisempi kouluasteen ammatillinen tutkinto. Hakijalta edellytämme ja toivomme - Edellytämme voimassa olevia lääkelupia, jotka voi suorittaa heti palvelussuhteen alkaessa. Edellytämme lisäksi ajokorttia, oman auton käyttö ei ole välttämätöntä, mutta se on etu. Oman auton käytöstä maksamme kilometrikorvaukset. - Tehtävän hoitamiseksi tarvitset kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja päätöksentekoon, oman työn organisointikykyä ja hyviä tiimityötaitoja sekä hyvää suomen kielen kirjallista ja suullista taitoa. - Katsomme eduksesi kokemuksen kotihoidosta tai ikäihmisten parissa työskentelystä sekä RAI-toimintakykymittarin käytöstä. Lisätiedot tehtävästä antaa esihenkilö Stina Helenius, p. 050 497 2051, [email protected] Lisätiedot palvelussuhteesta ja tehtävään esitettävät selvitykset - Toistaiseksi voimassa oleva palvelussuhde (4kpl) alkaen 12.10.2026. - Tehtäväkohtainen palkka on 2935,15 e/kk (100%). Lisäksi maksamme työkokemukseen perustuvaa lisää- - Välittömässä potilas- ja asiakastyössä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n edellyttämää rokotussuojaa ja 55 §:n mukaista hengityselinten tuberkuloosia koskevaa selvitystä. - Valitun tulee esittää rikosrekisterilain 6 § 2 mom. tarkoittama rikosrekisteriote työtehtävien sijoittuessa ikääntyneiden kanssa työskentelyyn. - Tehtävässä noudatetaan koeaikaa. - Alkuperäiset työ- ja opiskelutodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä. Hakuaika päättyy 8.10.2026 klo 14. Keski-Uudenmaan Hyvinvointialue vastaa sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimen ja erikoissairaanhoidon järjestämisestä Hyvinkään, Järvenpään, Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten ja Tuusulan alueella. Alueellamme on asukkaita noin 200 000 ja meillä työskentelee noin 4000 ammattilaista. Tutustu Keusoteen työnantaja www.keusote.fi/rekry.
Sign in free to save this job and get your AI match score.
Lähihoitajat, Tuusulan kotihoito at Keski-Uudenmaan hyvinvointialue | TyoHunt