Henkilöstöasiantuntija
Vesilahden kunta · Finland
OnsitePosted 04.09.2026 klo 14.00
Job Description
Etsimme joukkoomme henkilöstöasiantuntijan perhevapaan sijaista määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 9.11.2026- 3.12.2027. Tehtävä sijoittuu Vesilahden kunnan hallintopalveluiden tiimiin. Aloitus tehtävässä 9.11.2026.
Henkilöstöasiantuntijan keskeisimpiä tehtäviä on toimia esihenkilöiden tukena palkkaus- ja palvelussuhdeasioissa sekä HR-järjestelmän toiminnoissa. Kunnan palkanlaskentapalvelun tuottaa Monetra Pirkanmaa Oy ja henkilöstöasiantuntija toimii yhteyshenkilönä palveluntuottajan ja esihenkilöiden väillä. Lisäksi tehtäviin kuuluu niin henkilöstöhallinnon kehittämistehtäviä, erilaisten ohjeiden ja toimintamallien luomista ja päivittämistä kuin palkkahallinnon rutiiniluontoisia tehtäviäkin (esimerkiksi palkkoihin ja palkkioihin liittyvät tallennustehtävät). Tehtäväkokonaisuuteen kuuluvat myös työhyvinvoinnin kehittäminen ja koordinointi sekä työterveyshuollon yhteyshenkilönä toimiminen. Lisäksi henkilöstöasiantuntija toimii yhteistyötoimikunnan sihteerinä sekä osallistuu tarvittaessa kunnanviraston asiakaspalvelutehtäviin yhdessä kahden palvelusihteerin kanssa.
Henkilöstöasiantuntijan työpiste sijaitsee kunnanvirastolla ja hän toimii hallinto- ja talousjohtajan alaisuudessa osana yhdeksän henkistä hallintopalveluiden tiimiä. Työparinasi työskentelee henkilöstöasioita hoitava palvelusihteeri. Henkilöstöasiantuntija työskentelee toimistotyöajassa (36h 15min). Tehtävässä on mahdollisuus kunnan etätyöohjeen mukaiseen osittaiseen etätyöhön (kaksi etätyöpäivää viikossa).
Kelpoisuusehtona tehtävään on soveltuva korkeakoulututkinto. Pätevyyden osoittavat todistukset tarkastetaan haastattelussa.
Eduksi katsomme:
-kokemuksen henkilöstöhallinnon tehtävistä, -kunnallishallinnon tuntemuksen, -kokemuksen kunta-alan virka- ja työehtosopimuksista (KVTES, OVTES, TS) sekä työlainsäädännöstä ja -hyvät ICT-taidot Henkilöstöasiantuntijan tehtävä on itsenäinen asiantuntijatehtävä, joten tehtävässä menestyminen edellyttää itseohjautuvuutta ja kykyä vastata oman työn kokonaisuuksista. Arvostamme huolellista työotetta myös rutiiniluontoisissa tehtävissä, kokonaisuuksien hallintakykyä, hyviä viestintä-, yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä kehittämismyönteistä asennetta.
Tehtävän tasopalkka on 3353,95 euroa. Tasopalkan lisäksi maksetaan KVTES mukaiset työkokemuslisät. Palkkausta tarkistetaan KVTES:n mukaisilla yleiskorotuksilla. Lisäksi tehtävässä on mahdollisuus kunnan palkitsemisohjeen mukaisesti pika- ja kertapalkkioihin. Työsuhteessa noudatetaan koeaikaa, joka on enintään puolet määräaikaisen työsopimuksen kestosta ja enintään kuusi kuukautta.
Haku tapahtuu sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi. Hakuaika päättyy 17.9.2026 klo 23.59. Haastattelut järjestetään viikolla 39, ensisijaisesti ti 22.9. klo 8-17.00, ke 23.9 klo 8-17.00 ja to 24.9. 8-10.30. Valinta pyritään tekemään 30.9. mennessä. Tehtävä täytetään 9.11.2026 alkaen.
Reilun 4500 asukkaan elinvoimainen ja kehitysmyönteinen Vesilahti sijaitsee Pirkanmaalla, nopeasti kasvavalla Tampereen kaupunkiseudulla. Vesilahdelta hurauttaa Tampereen keskustaan vain 25 minuutissa.
Kuntamme noin 200 asiantuntevaa ammattilaista muodostavat ketterän organisaation, jossa oman osaamisen kehittäminen on mahdollista ja jossa yhteisöllisyys näkyy arjessa – Vesilahdessa kaikki moikkaavat kaikkia. Vesilahdessa on avoin, rento ja toisia tukeva ilmapiiri. Olemme vastuullinen ja turvallinen työnantaja, joka huolehtii henkilöstöstään.
Panostamme Vesilahden henkilöstön hyvinvointiin ja tarjoamme osaavien ja mukavien kollegoiden lisäksi monipuoliset työsuhde-edut. Tarjoamme mahdollisuuden työtä ja kehittymistä tukeviin koulutuksiin, mahdollisuuden kunnan kuntosalin käyttöön ja ilmaiseen avantouintiin, ePassi -edun sekä kattavan työterveyshuollon Pihlajalinnassa. Työnantajana toimimme tasa-arvoisesti ja joustavasti.
Vesilahden kunta koetaan luotettavaksi, yhteistyökykyiseksi ja työtä arvostavaksi työnantajaksi. Nämä arvot näkyvät arjen kohtaamisissa ja työyhteisön ilmapiirissä.
Tervetuloa mukaan yhteisölliseen ja lämminhenkiseen porukkaamme, jossa arvostetaan ihmisiä, osaamista ja yhdessä tekemistä!
3353,95€
Hallinto- ja talousjohtaja Merja Vihtiälä, 040 356 6697, [email protected]. Henkilöstöasiantuntija Rebekka Mikkolainen-Maklakov, 0405436452, [email protected] Lisätietokyselyt ensisijaisesti ti 8.9. klo 12–13.00, to 10.9. 12–15.00, ma 14.9. klo 12–13.00 ja ti 15.9 klo 12-13.00