Takaisin kaikkiin työpaikkoihin

Erityiskoulunkäynninohjaaja, Pukinmäenkaaren peruskoulu

Helsingin kaupunki · Finland

Paikan päällämid💰 2 668+ EURKoulutus · KoulutusJulkaistu 05.11.2026 klo 09.00

Taidot

erityiskoulunkäynninohjaushoidolliset toimenpiteetlääkehoitoerityisopetus

Työn kuvaus

Haemme yhteisölliseen ja ammattitaitoiseen joukkoomme Pukinmäenkaaren peruskouluun sinua, joka olet motivoitunut tekemään erityiskoulunkäynninohjaajan tehtäviä vaativan erityisen tuen luokassa sekä iltapäivä- ja loma-ajan toiminnassa. Oppilaat, joilla on yleensä päätös opetuksesta oppimiskykyyn vaikuttavan vamman, sairauden tai toimintakyvyn rajoitteen perusteella, ohjautuvat vaativan tuen erityisluokkaan kaupunkitasoisesti. Oppilailla saattaa olla moninaisia tuen tarpeita esimerkiksi kommunikoinnissa, vuorovaikutuksessa, toiminnanohjauksessa ja oppimisessa. Luokassa voi olla yksittäisiä oppilaita, joiden opetus toteutetaan toiminta-alueittain. Haemme oppilaisiin myönteisesti suhtautuvaa, oma-aloitteista ja innokasta työntekijää. Luokassa kanssasi työskentelee erityisopettaja ja koulunkäynninohjaaja. Luokassa oppilaita on 8. Erityiskoulunkäynninohjaajana työskentelysi tavoitteena on oppijan ohjaaminen ja tukeminen koulunkäynnin- ja oppimisprosessin eri vaiheissa. Meillä työskennellessä tehtäviisi kuuluu oppitunneilla ohjaamisen lisäksi osallistuminen mm. välituntivalvontoihin, liikuntatunteihin ja koulu-uinteihin osallistuminen. Koulupäivän jälkeen työpäiväsi jatkuu koululla erityistä tukea vaativien lasten iltapäiväkerhossa yhdessä muiden ohjaajien kanssa. Koulujen loma-aikoina järjestämme kehitysvammaisten ja autististen lasten loma-ajan toimintaa. Oppilaat tarvitsevat ohjausta ja valvontaa koulupäivän ajan. Hyvä tilannetaju ja rauhallinen työote ovat avaimia työssä pärjäämiselle. Työ on fyysistä ja tehtävä edellyttää kannustavaa otetta, määrätietoisuutta ongelmatilanteissa ja hyvää paineensietokykyä muuttuvissa yllättävissä tilanteissa. Oppilaan kohtaaminen yksilönä ja hänen tarpeidensa tunnistaminen tukevat oppilaan koulunkäyntiä. Ohjaajan on tärkeää tunnistaa onnistumisen hetket sekä tulee olla kykyä sanoittaa ne oppilaalle itselleen. Työssä voi olla hoidollisia toimenpiteitä mm. apuvälineiden käyttöä, kommunikaatiomenetelmien käyttöä, wc-avustusta, ruokailusta avustamista, pyörätuolin käyttämistä ja vaipan vaihtoa. Erityiskoulunkäynninohjaajille kuuluu myös koko koulun lääkehoidollisista tehtävistä vastaaminen, joihin tarpeen mukaan koulutetaan ja maksetaan myös lääkehoidon tasolisä (60€/kk). Huomioithan hakemusta lähettäessäsi, että sinulla on vaadittavat tutkintokelpoisuudet tehtävän hoitamiseen, jotka löydät tästä ilmoituksesta. Tasolisä maksetaan siitä alkaen, kun tarvittavat lääkeluvat ovat voimassa. Pukinmäenkaaren peruskoulu on yhtenäinen peruskoulu, jossa on luokat 1.-9. Koulumme on moni-ilmeisen kaupunginosan lasten ja nuorten lähikoulu. Koulussa on myös alueellisia erityisluokkia ja vaativan tuen luokkia. Koulua johtaa rehtorin lisäksi kaksi vira-apulaisrehtoria ja ohjaajien esihenkilö on palveluvastaava. Ohjaajien työn tukena on tiimivastaava. Erityskoulunkäynninohjaaja palkataan 38 h 15 min viikkotunnin työajalle. Tehtävä on kokopäiväinen. Tasopalkka 2667,53 €, kun työaika on 38,25h/vko. Lisäksi palkkaan kuuluu mahdolliset KVTES:n mukaiset lisät. Tasopalkka voi muuttua osaamisen ja vastuutason mukaisesti. Erityiskoulunkäynninohjaajat otetaan Helsingin kaupungin Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan palvelukseen. Toimipaikka määräytyy kulloinkin käytettävissä olevien koulunkäynninohjaajaresurssien perusteella ja voi vaihtua vuosittain. Koulujen loma-aikoina koulunkäynninohjaajat ja erityiskoulunkäynninohjaajat työskentelevät vammaisten lasten keskitetyssä loma-ajan toiminnassa. Loma-aikoina toimipaikka voi olla joku muu Helsingin kaupungin koulu. Kesäloma ajoitetaan pääsääntöisesti lomatoiminnan sulun ajalle. Kutsumme osan hakijoista videohaastatteluihin 20.-24.11.2026 välisenä aikana. Videohaastattelujen perusteella osa hakijoista kutsutaan henkilökohtaiseen haastatteluun. Haastatteluihin on varattu aikoja 1.-2.12.2026 sekä tarvittaessa 4.12.2026 Mitä Helsingin kaupunki tarjoaa sinulle? Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Tuoreimman henkilöstökyselyn mukaan meillä viihdytään ja työ koetaan mielekkääksi! Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten jopa 550 euron Epassi Flex -edun käytettäväksi työmatkoihin sekä kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalveluihin. Lue lisää henkilöstöeduistamme ja tutustu Helsingin kaupunkiin työnantajana osoitteessa hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille Kelpoisuusehto: Kelpoisuusehtona on lähihoitajan tutkinto tai muu soveltuva vähintään toisen asteen ammatillinen perustutkinto sekä lääkkeenanto-oikeudet. Edellytämme rekisteröitymistä Valviran ammattihenkilöiden keskusrekisteriin. Lisäksi tehtävässä edellytetään suomen kielen hyvää suullista ja kirjallista taitoa. Tehtävään otettavan tulee toimittaa itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002)
Kirjaudu ilmaiseksi tallentaaksesi tämän työpaikan.