Henkilökohtainen avustaja
Mäkiranta, Eveliina · ROVANIEMI
Paikan päälläentry💰 2 400–2 950 EURHoito · TerveydenhuoltoJulkaistu 15.10.2026 klo 09.17
Taidot
assistancecaregivingpatiencephysical_stamina
Työn kuvaus
Avustajanani toimit käsinäni ja jalkoinani arjen eri toiminnoissa, kuten pesut, pukeutumiset, siirtymiset ja kodistani huolehtimiseen. Minulla on kaksi kissaa joiden hoitamisessa joudut myös avustamaan. Kuulun kaupungin vammaisneuvostoon, ja yhteiskunnalliset asiat ovan minulle mieluisia ja osallistuminen vaikuttamiseen tärkeää. Eli osallistut apunani myös näihin. Mielelläni kuljen elokuvissa, konserteissa ja muissa vastaavissa tapahtumissa, näissä kuljet mukanani maksutta. Myös reissuun tarvitsen aina jonkun avustajistani mukaan. Työ on pääasiassa 2-vuoro työtä, eli aamua ja iltaa. Yöllä jos tarvitsen apua minulla käy turvatiimi. Reissussa minulla on joku avutajistani mukana. Palkkauksessa noudatetaan HETA-tessiä ja palkanmaksajana toimii lapin hyvinvointialue. Työvuoroihin on mahdollista vaikuttaa ja pyrin avustajieni toiveet ottamaan huomioon työvuorosuunnittelussa. Tällä hetkellä tarpeeni on enemmän keikkatyötä ja lomittamista. Työhön perehdytetään, toisten avustajie ja minun toimesta. Työ alkaa kun sopiva tekijä löytyy Palkka määrätyy HETA-tessin mukaan 20.0 - 120.0 tuntia/kuukausi Yhteydenotot mielellän sähköpostilla johon myös mahdolliset työhakemukset.
Työ alkaa sopivan tekijän löytyessä