Ohjaaja, kone- ja tuotantotekniikka (koneistaja), Oulu
Ammattiopisto Luovi Oy · Finland
Paikan päällämid💰 2 440–2 820 EURKoulutus · KoulutusJulkaistu 14.10.2026 klo 16.11
Taidot
machiningpractical trainingsoftware proficiencyteam collaborationguidance and mentoringdocumentationassessmentnetworking
Työn kuvaus
Etsimme ammatillisesta erityisopetuksesta innostunutta ohjaajaa kone- ja tuotantotekniikan perustutkintokoulutukseen Ouluun osaksi Ammattiopisto Luovin työyhteisöä.
**Erityinen tehtäväsi**
Ohjaajana toteutat opiskelijoillemme yksilöllisiä opintopolkuja koneistajaksi yhdessä koko opetustiimin kanssa. Opiskelu toteutetaan käytännönläheisesti tekemällä oppien ja arjessa ohjaat opiskelijoita esimerkiksi työstökoneiden ja alan ohjelmistojen käytössä. Keskeistä työssäsi on opiskelijoiden ohjaus ja tukeminen opiskelussa sekä opiskeluun liittyvissä tehtävissä eri oppimisympäristöissä opiskelijoiden tuen tarpeet huomioiden. Lisäksi osallistut opiskelijan HOKS:n laatimiseen ja dokumentointiin sekä asetettujen tavoitteiden arviointiin.
Yhdessä työparinasi toimivan ammatillisen erityisopettajan sekä muun tiimin kanssa suunnittelette ja kehitätte toimintaa sekä vastaat omalta osaltasi yhdessä sovituista tehtävistä. Teet aktiivista yhteistyötä työelämän edustajien kanssa ja osallistut opiskelijoiden työllistymismahdollisuuksien sekä jatkopolkujen kartoittamiseen. Lisäksi tehtävään kuuluu erilaisia vastuutehtäviä, jotka jaetaan vahvuuksien ja osaamisen perusteella. Yhdessä Luovin moniammatillisen tiimin kanssa luotte opiskelijoillemme parhaat mahdolliset oppimisen edellytykset ja yksilölliset polut työelämään.
**Olisiko tämä sinulle sopiva työ?**
Voit olla hakemamme ohjaaja, mikäli sinulla on soveltuva kone- ja tuotantotekniikan koulutus. Sinulla on työkokemuksen kautta hankittua monipuolista käytännön osaamista koneistustyöstä ja hallitset alan ohjelmistojen sekä tietotekniikan käytännön sovellukset. Katsomme eduksesi, jos sinulla on jo kokemusta nuorten ohjaamisesta tai erityistä tukea tarvitsevista nuorista. Sinulla on opiskelijalähtöinen, kannustava ja tavoitteellinen työote ja kohtaat erilaiset ihmiset arvostavasti. Tehtävässä olet osana tiimiä, jonka vahvuuksia ovat sujuva tiivis yhteistyö arjessa ja yhteinen tekemisen ilo. Toivomme, että myös sinä arvostat yhdessä onnistumista ja tuot oman panoksesi hyvän tiimihengen ylläpitämiseen. Työskentelet luontevasti myös erilaisten verkostojen sekä työelämäkumppaneiden kanssa. Tärkeintä tässä työssä on ammattiosaaminen sekä aito motivaatio ja halu ohjauksen tehtäviin.
Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva kokopäivätyö (38h 15 min/vk) ja työ alkaa sopimuksen mukaan joulukuun aikana. Työsuhteen ehdot määräytyvät Yksityisen opetusalan työehtosopimuksen mukaisesti ja tehtävän palkkaus on työkokemuksesi mukaan noin 2440-2820€/kk. Työssäsi tarvitset B-ajokorttia, koska liikutte arjessa opiskelijoiden kanssa talon autoilla.
**Mitä Ammattiopisto Luovi tarjoaa sinulle?** Meillä arvostetaan yhdessä tekemistä ja Luovissa saat työhösi tukea moniammatillisesta ja osaavasta henkilöstöstämme. Haluamme edesauttaa työssä viihtymistäsi rennolla ja toisia kunnioittavalla ilmapiirillä sekä ajanmukaisilla työvälineillä. Pääset kehittämään osaamistasi isossa ja uudistuvassa organisaatiossa, jolla on rohkeutta kokeilla uutta ja oppia epäonnistumisista.
Tuemme monipuolisesti henkilöstöämme hyvinvoinnin vahvistamiseksi. Luovissa pääset nauttimaan esimerkiksi hyvistä loma-, liikunta-, hyvinvointi- ja kulttuurieduista sekä merkkipäivän tullen muistamme henkilöstöämme, emmekä unohda palkita onnistumisista. Meillä on hyvät kehittymismahdollisuudet ja kannustamme henkilöstöämme oman osaamisen vahvistamiseen. Lue lisää Luovista työnantajana sivuiltamme.
**Ammattiopisto Luovi** on yksityinen, valtakunnallisesti toimiva, Suomen suurin ammatillinen erityisoppilaitos. Luovi toimii yli 900 ammattilaisen voimin noin 30 paikkakunnalla kautta maan. Meillä kaikki tekevät Erityistä tehtäväänsä suurella sydämellä, opiskelijoidemme hyväksi. Arvoissamme ja arjessamme näkyvät luottamus, uudistajuus, osaaminen, välittäminen ja ilo. Haluamme olla oman alamme edelläkävijä ja meillä on kehittävä tekemisen meininki. Edistämme tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta sekä arvostamme monimuotoisuutta työyhteisössämme. Toivomme hakijoiksi erilaisista taustoista tulevia henkilöitä. Käy tutustumassa Luoviin ja työntekijätarinoihimme sivuillamme.
**Löydät meidät näistä kanavista:**
www.luovi.fi Instagram: instagram.com/ammattiopistoluovi Facebook: facebook.com/ammattiopistoluovi TikTok https://www.tiktok.com/@ammattiopistoluovi YouTube: youtube.com/ammattiopistoluovi **Kiinnostuitko? Hae tehtävää** jättämällä CV sekä hakemus järjestelmässämme. Hakuaika päättyy tiistaina 27.10.2026. Pidämme haastattelut Oulussa keskiviikkona 4.11. ja mahdollinen toinen vaihe työsalissa perjantaina 6.11.26. Olemme sinuun yhteydessä hakuajan päättymisen jälkeen.
**Heräsikö kysyttävää?** Koulutuspäällikkö Minna Lintulahti keskustelee mielellään kanssasi tehtävästä. Tavoitat hänet soittoaikoina ti 20.10 klo 12-14 ja to 22.10. klo 9-11 numerosta 040 3193 748. Mikäli Minna ei pääse puhelusi hetkellä vastaamaan, hän soittaa sinulle takaisin.