Apulaisrehtori (virka, kokonaistyöaika)
Helsingin kaupunki · Finland
Paikan päällämid💰 2 950–3 600 EURKoulutus · KoulutusJulkaistu 12.10.2026 klo 13.00
Taidot
leadershippersonnel managementspecial educationpedagogical leadershipfinancial managementstakeholder collaboration
Työn kuvaus
Haemme apulaisrehtoria vakinaiseen palvelussuhteeseen Haagan peruskouluun 1.1.2027 alkaen.
Kahden alayksikön koulun apulaisrehtorina johdat osaltasi koulun toimintaa kaupunkistrategian tavoitteiden mukaan ja toimit oman yksikkösi esihenkilönä. Toimit osana koulun johtotiimiä, johon kuuluu rehtorin ja toisen virka-apulaisrehtorin lisäksi kuusi tiiminvetäjää. Johdat heidän kanssaan yhdessä koulun pedagogista toimintaa ja taloutta sekä tila- ja turvallisuusasioita. Osallistut myös koulun sidosryhmäyhteistyöhön.
Miksi tulisit juuri meille?
Haagan peruskoulussa opiskelee noin 900 oppilasta, ja koulurakennuksissa työskentelee päivittäin 90 henkilökunnan jäsentä. Koulu toimii kahdessa eri rakennuksessa, vuosiluokat 1-5 sijaitsevat osoitteessa Isonnevantie 16C ja vuosiluokat 6-9 sijaitsevat osoitteessa Vanha viertotie 23.
Perusopetuksen lisäksi koulussamme on neljä vaativan tuen erityisluokkaa, lähipalvelun erityisluokat sekä joustava perusopetuksen luokka.
Haagan peruskoulussa on painotettua liikunnan opetusta vuosiluokilla 3-9. Seitsemännen luokan alkaessa oppilaat voivat hakeutua urheiluyläkouluun, jossa mahdollistuvat opintojen ja tavoitteellisen urheilun yhdistäminen.
Mitä toivomme sinulta?
Toivomme vahvaa osaamista erilaisten henkilöstöryhmien esihenkilötehtävistä sekä kokemusta vaativan tuen johtamisesta.
Johtamistyösi perustuu Helsingin kaupungin johtamisen kulmakiviin: näytän suuntaa, välitän ja vahvistan aikaansaamista. Ne kuvastavat yhtenäistä johtamiskäyttäytymistä ja niitä arjen tekoja, joita kaupunki odottaa johdolta ja esihenkilöiltä.
"Näytän suuntaa" tarkoittaa yhteisten tavoitteiden selkeyttämistä, toiminnan kehittämiseen innostamista sekä aktiivista, avointa ja ennakoivaa viestintää asiakkaat huomioiden. "Välitän" näkyy ihmisten arvostavana kohtaamisena, luottamuksen vahvistamisena sekä johdonmukaisena johtamisena. "Vahvistan aikaansaamista" tarkoittaa onnistumisen mahdollistamista, vastuun jakamista, tavoitteiden saavuttamista vaikeuttavien esteiden poistamista sekä parhaiden ratkaisujen etsimistä yhdessä työyhteisön kanssa.
Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Saat Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut kuten esimerkiksi vuosittaisen Epassi Flex työmatka-, kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointiedun. Lue lisää henkilöstöeduistamme osoitteessa https://www.hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille#henkilostoedut.
Kelpoisuusehto:
Apulaisrehtorilta vaaditaan sama kelpoisuus kuin rehtorilta. Kelpoisuus määräytyy opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 1998/986 mukaan.
Lisäksi tehtävässä edellytetään viimevuosilta karttunutta perusopetuksen johtamiskokemusta.
Tehtävään valitun on ennen viran vastaanottamista toimitettava kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (304/2003, 7 §) perusteella hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) perusteella rikosrekisterilain (770/1993) 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.
Miten rekrytointi etenee?
Jätäthän hakemuksesi 26.10.2026 klo 16 mennessä. Toteutamme ensimmäisen haastattelukierroksen videohaastatteluna. Henkilökohtaiset haastattelut järjestetään viikolla 46.
Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi Helsingin kaupunki kannustaa anonyymiin rekrytointiin, ja tämä rekrytointi toteutetaan anonyymisti. Anonyymin rekrytoinnin tavoitteena on kohdentaa huomio hakijan ammatilliseen osaamiseen sekä työkokemukseen. Täytä työnhakulomake normaalisti. Huomioi hakemusta kirjoittaessasi, että se noudattaa anonymiteetin periaatteita. Esihenkilö valitsee haastateltavat henkilöt anonyymin yhteenvedon perusteella eikä siinä ole nähtävissä hakijan nimeä, ikää, sukupuolta tai äidinkieltä.
Meillä jokainen päivä on maailman tärkein!
Laadukas kasvatus ja koulutus ovat toimivan kaupungin ja hyvän elämän perusta. Olemme Suomen suurin ja vaikuttavin varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen, lukio- ja ammatillisen koulutuksen sekä vapaan sivistystyön järjestäjä. Rakennamme 15 000 osaajan voimin kaupunkilaisten elinikäistä opinpolkua.
Haluamme olla kasvatuksen ja koulutuksen pääkaupunki ja pedagogiikan suunnannäyttäjä. Jaamme osaamistamme ja kehitämme rohkeasti työtämme yhdessä. Pidämme tärkeänä työn ja vapaa-ajan tasapainoa. Meillä jokainen saa olla oma itsensä!
Tule kanssamme kasvattamaan huomisen Helsinkiä!
Tutustu meihin hel.fi/edurekry ja somessa #helsinkioppii OVTES Rehtori Johanna Kauppi [email protected] 040 6709282 Perusopetuksen aluepäällikkö Arjariitta Heikkinen [email protected] 040 5485710 (parhaiten tavoitettavissa arkisin klo 16-18)