Takaisin kaikkiin työpaikkoihin

Varhaiskasvatuksen avustaja, Kirstin päiväkoti

Espoon kaupunki · Finland

Paikan päälläentry💰 2 238–2 238 EURKoulutus · KoulutusJulkaistu 12.10.2026 klo 10.30

Taidot

childcareteamworkpatienceflexibilitypositive interaction

Työn kuvaus

Tule meille varhaiskasvatuksen ryhmäavustajaksi määräaikaiseen työsuhteeseen Kirstin päiväkotiimme. Meillä on 7 eri ryhmää 1-6-vuotiaille. Työsi on pienennetyssä esiopetusryhmässä. Ryhmässä on 15 eskarilaista ja ryhmää jaetaan päivän aikana mahdollisuuksien mukaan monissa tilanteissa. Tuleva tiimisi odottaa sinua: Työkavereinasi ovat 1 lastenhoitaja ja 2 varhaiskasvatuksen opettaja. Teemme yhteistyötä myös lapsiryhmiemme välillä. Varhaiskasvatuksen avustajan työ on monipuolista ja innostavaa. Osallistut aktiivisesti lapsiryhmän toimintaan ryhmän muiden työntekijöiden kanssa. Tehtäviisi kuuluu myös ruokailussa ja pukemistilanteissa avustaminen sekä lasten ulkoilussa mukana oleminen. Työyhteisömme ja asiakkaamme ovat monikulttuurisia ja arvostamme myös kielitaitoasi. Jos suomi on sinulla toisena kielenä niin sinulla on mahdollisuus osallistua työajalla maksuttomiin työtäsi tukeviin suomen kielen koulutuksiin - varhaiskasvatuksen sanasto tulee pian tutuksi. Otamme huomioon kaikki hakuaikana tulleet hakemukset. Voimme käsitellä hakemuksia ja aloittaa haastattelut jo hakuaikana. Valinta tehdään hakuajan päätyttyä sen jälkeen kun haastattelut on saatu päätökseen. Työpaikan nimi ja osoite: Kirstin päiväkoti, Kirstintie 11, 02760 Espoo Työaika: 38 h 15 min/viikko. Tehtävä on määräaikainen ajalle 26.10. - 31.12.2026. Aloitus voi olla myös sopimuksen mukaan myöhemminkin. Kelpoisuusvaatimus: Soveltuva koulutus tai muu tehtävään soveltuva pätevyys. Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote. Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen. Arvostamme kokemusta tukea tarvitsevien lasten kanssa työskentelystä, kärsivällisyyttä ja joustavuutta. Toivomme sinulta kärsivällisyyttä sekä johdonmukaisuutta, yhteisiin pelisääntöihin sitoutumista sekä toimeen tarttumista. Pidät lasten kanssa työskentelystä ja myönteinen vuorovaikutus on sinulle sydämen asia. Toivomme sinulta riittävän hyvää suomen kielen taitoa. Edelläkävijöiden Espoo - rohkeus uudistaa, taito kehittää Espoo on edelläkävijöiden kaupunki. Työnantajalupauksemme - rohkeus uudistaa, taito kehittää - näkyy arjessamme sujuvana työnä, osaamisen pitkäjänteisenä kehittämisenä ja fiksuna johtamisena. Rakennamme yhdessä kaupunkia, jossa työn merkitys on selkeä ja asiantuntijuutta arvostetaan. Tuemme ammatillista oppimistasi ja kehittymistäsi sekä työn ja muun elämän yhteensovittamista joustavilla käytännöillä. Toimintamme perustuu avoimuuteen ja luottamukseen, ja kohtaamme toisemme arvostavasti. Olemme sitoutuneet yhdenvertaisuuden edistämiseen ja toivomme työyhteisöömme eri-ikäisiä, eri taustoista ja eri kieliä puhuvia osaajia. Tehtävään ja hakuprosessiin liittyvissä kysymyksissä voit olla yhteydessä tehtävän lisätietojen antajaan. Erityistarpeisiin liittyvissä kysymyksissä voit ottaa yhteyttä: [email protected]. Käsittelemme yhteydenotot luottamuksellisesti. Lue lisää: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/ Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu päiväkodeista, perhepäivähoidosta, asukaspuistoista ja kerhoista. Kunnallisessa varhaiskasvatuksessa työskentelee noin 3400 ammattilaista. Päivittäin varhaiskasvatukseen osallistuu noin 17 000 lasta. Rakennamme yhdessä muiden tulosyksiköiden kanssa yhtenäistä ja onnistunutta opinpolkua. Kehitämme Espoossa aktiivisesti varhaiskasvatuksen pedagogiikkaa, toimintatapoja ja johtamista. Meille on tärkeää, että arki yksiköissämme sujuu ja työyhteisöt voivat hyvin. Tarjoamme työntekijöillemme laajat koulutusmahdollisuudet ja vaihtoehtoja oman osaamisen kehittämiseen. Työyhteisöissämme erilaiset taustat, osaaminen ja näkökulmat rikastuttavat yhteistä työtä. Tule meille työkaveriksi Espoon varhaiskasvatukseen! Palkka: 2238,54 €/kk Lisätietoja antaa varhaiskasvatusyksikön johtaja Ritva Korpinen puh: 043-8249064 [email protected]
Kirjaudu ilmaiseksi tallentaaksesi tämän työpaikan.