Varhaiskasvatuksen opettaja, Saarelan päiväkoti
Oulun kaupunki · Finland
Paikan päällämid💰 2,929–3,042 EUREducation · EducationJulkaistu 21.09.2026 klo 10.10
Taidot
pedagogical planningchild developmentteam collaborationearly childhood educationfinnish language
Työn kuvaus
Haluatko asteen verran paremman työpaikan? Tulepa töihin Oulun kaupungin varhaiskasvatukseen!
Meillä tutkitusti viihdytään työssä: saat kannustavat ja innostavat työkaverit ja esihenkilön. Saat kehittyä ja kouluttautua, ja halutessasi pääset myös työkiertoon. Olemme aina kansallisen kehittämisen kärjessä. Meistä alkaa oululainen yhtenäisen kasvun ja opin polku. Tule lapsiystävälliseen Ouluun tekemään kulttuuri-ilmastonmuutosta!
Haettavana on VARHAISKASVATUKSEN OPETTAJAN vakinainen tehtävä Saarelan päiväkodissa. Työsuhteen alkaessa tehtävä sijoittuu esiopetusryhmään.
Varhaiskasvatuksen opettaja vastaa tiiminsä pedagogisen toiminnan suunnittelusta, toteutuksesta, arvioinnista ja kehittämisestä sekä osallistuu koko päiväkodin yhteiseen pedagogiseen kehittämiseen.
Saarelan päiväkodissa on seitsemän lapsiryhmää, joista yksi on esiopetusryhmä. Päiväkoti sijaitsee Saarelan kaupunginosassa luonnonläheisellä paikalla liikkumiseen ja leikkimiseen innostavassa ympäristössä. Lähiluontoa hyödynnetään monipuolisesti oppimisessa. Myös leikki nähdään tärkeänä osana lasten oppimista ja hyvinvointia.
Saarelan päiväkodin toiminnan lähtökohtana on positiivinen vuorovaikutus, jossa jokainen lapsi kohdataan yksilöllisesti ja arvostaen. Päiväkodissa tuetaan lasten kokonaisvaltaista hyvinvointia, osallisuutta ja oppimisen iloa yhdessä perheiden kanssa. Saarelan päiväkoti osallistuu myös monialaiseen yhteistyöhön alueen muiden toimijoiden kanssa.
Varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain (540/2018 26§) mukainen kelpoisuus huomioiden varhaiskasvatuslain 540/2018 henkilöstöä koskevan siirtymäsäännöksen (75§) mukaiset hakijat. Kasvatustieteen kandidaatin tutkintoon edellytetään sisältyvän varhaiskasvatuksen tehtävään ammatillisia valmiuksia antavat opinnot tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkintoon varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan suuntautuneet vähintään 60 opintopisteen laajuiset opinnot.
Lisäksi edellytetään esiopetuskelpoisuutta (asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 986/1998, 7 §).
Arvostamme hyviä vuorovaikutus- ja tiimin johtamistaitoja sekä kehittämismyönteistä työotetta.
Tarjoamme sinulle positiivisen ja kehittämismyönteisen työyhteisön.
Varhaiskasvatuksen opettajan tehtäväkohtainen palkka muodostuu tasopalkkajärjestelmän sekä osaamisen ja vastuun tasojen mukaisesti 2929,39 € - 3042,60 € välille. Varsinainen palkka koostuu tehtäväkohtaisesta palkasta ja mahdollisista muista OVTES:n mukaisista tasolisistä.
Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Tartuntatautilain 55 §:n mukaan työnantajan vastuulla on vaatia ennen töiden aloittamista työntekijältä ja harjoittelijalta/opiskelijalta luotettava selvitys siitä, ettei tämä sairasta hengityselinten tuberkuloosia. Selvitys tehdään ennen työsopimuksen tekemistä.
Tehtävässä käytetään kuuden kuukauden koeaikaa.
Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 71, 90015 Oulun kaupunki, käyntiosoite Kansankatu 55A. Kirjallisessa hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/12905/2026. Oulun kaupunki ei käytä tekoälyä hakemusten käsittelyssä. Hakemus on toimitettava 5.10.2026 klo 16.15 mennessä.
Oulu. Vesistöjen hellässä halauksessa syntynyt, jalat tukevasti pohjoisessa mullassa seisova juureva, luonnon ehdoilla kehittyvä kaupunki. Pohjoisuutemme on rennonletkeää vieraanvaraisuutta, rohkeita tekoja ja sinnikkyyttä – menestyksen edellytyksiä. Supervoimamme ovat erilaiset ihmiset ja kaupunginosat sekä Oulun seudun rikas luonto. Meillä on tilaa, aikaa ja mahdollisuuksia kohtaamisille, jotka voivat myllertää koko elämäsi.
Oulun kaupunki on noin 7000 henkilön työpaikka – asteen verran parempi, tietenkin.
Oulun kaupunki on savuton työpaikka.
OVTES
Lisätietoja antaa päiväkodin johtaja Jaana Leppänen, p. 050 369 3918 tai sähköpostitse [email protected].