Takaisin kaikkiin työpaikkoihin

Varhaiskasvatuksen opettaja

Lastenpäiväkoti Satunummi Oy · TURKU

Paikan päälläJulkaistu 04.09.2026 klo 15.27

Työn kuvaus

Satuherttua on Herttuankulman alueella toimiva 3-ryhmäinen kaikille avoin ja monimuotoinen päiväkoti, jossa jokainen lapsi saa yksilöllistä huomiota ja tukea oppimiseensa ja kasvuunsa. Odotamme hakijalta tiimityötaitoja, positiivisen pedagogiikan osaamista, kokopäiväpedagogiikan tuntemusta ja hyviä vuorovaikutustaitoja sekä tukea tarvitsevien lasten ohjaamiseen tarvittavia taitoja mm. tukiviittomat, kuvien käyttäminen, palkitsemisjärjestelmien käyttö, motivointimenetelmien käyttäminen arjessa sekä soveltuvaa koulutusta. Varhaiskasvatuksen opettaja toimii tiiminsä vetäjänä varhaiskasvatuksen sosionomin, lastenhoitajan ja tuen hoitajan tiimikaverina, apunaan hänellä on konsultoivan veon ja päiväkodinjohtajan tuki . Meille tärkeää on toiminnan monipuolisuus ja lasten sekä perheiden osallisuus. Tällä hetkellä haemme 3-5-vuotiaiden ryhmään varhaiskasvatuksen opettajaa. Tarjoamme mukavan ja motivoituneen työyhteisön, jossa pääset toteuttamaan itseäsi. Kaikille työntekijöille kuuluu kattava yleislääkäritasoinen työkykyvakuutus. Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva ja siinä on koeaika. Lastenpäiväkoti Satunummi Oy on Turussa ja Raisiossa itsenäisesti toimiva, kotimainen ja yksityinen varhaiskasvatuspalveluita tarjoava yritys, joka on perustettu vuonna 1971. Satupäiväkodeilla on kuusi eri yksikköä: Turussa Nättinummen alueella Päiväkoti Satunummi, keskustan läheisyydessä Päiväkoti Satuportsa ja Päiväkoti Satuherttua, Koivulassa Päiväkoti Satukoivula, Suikkilassa Päiväkoti Satusuikkila sekä Raisiossa Meri-Nuorikkalassa Päiväkoti Satusaari. Ujo Nasu tai rohkea Supersankari, vekkuli Eemeli tai omasta rauhasta nauttiva Hemuli, Satupäiväkodeilla jokainen lapsi on ainutlaatuinen, tärkeä ja rakastettu ja jokaisella on lupa olla juuri sellainen kuin on. Jokaisella on oikeus tulla nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi. Pyrimme ymmärtämään maailmaa lapsen silmin ja kohtaamaan niin ilot ja onnistumiset, kuin murheet ja haasteet lapsen tasolla. Tarjoamme jokaiselle lapselle turvallisen, lämminhenkisen ja elämysrikkaan kasvuympäristön. Yhteinen tavoitteemme on säilyttää kodinomainen tunnelma ja tukea toisiamme kaikkina onnellisina ja niinä vähän onnettomampinakin päivinä. Kohtaamme lapset aidosti, tasavertaisesti ja oikeudenmukaisesti. Jokaisella lapsella on oma onnistumisen ja oppimisen polkunsa ja me kuljemme siinä rinnalla tukien ja kannustaen. Ja mitä olisikaan lapsen oma onnistumisen polku ilman kodin ja varhaiskasvatuksen avointa ja luottamuksellista yhteistyötä. Perheet otetaan päiväkodeissa lämpimästi, hyväksyvästi ja arvostavasti vastaan. Sylit ja halit ovat tarjolla pahan mielen kohdatessa, kannustus ja tuki haasteiden äärellä. Hassuttelu ja heittäytyminen kuuluvat myös arkeen, niin lasten, kuin henkilökunnankin osalta. Rajat ovat rakkautta ja niitä myös yhdessä opettelemme yksilöinä ja ryhmässä toimien. Jokainen päivä on pieni seikkailu leikin, liikkumisen, taiteen, musiikin, tutkimisen ja oppimisen maailmaan. Toimintamme on lasta arvostavaa, monipuolista ja toiminnallista hyödyntäen pienryhmätoimintaa sekä kokopäiväpedagogiikan ja positiivisen pedagogiikan menetelmiä, jokainen hetki ja tilanne päivässä on lapselle mielekäs ja merkityksellinen. Yks.varh.kasv.alan TES 23D/ 2831,6€ + henk.koht. pätevyyslisät/ tehtäväkohtaiset lisät ja Satunummilisä sekä varallaolokorvaus Lähetäthän hakemuksen ja cv:n sähköpostitse [email protected] Hakijoiden valinta aloitetaan heti haun alkaessa ja sopiva henkilö voidaan valita jo ennen hakuajan päättymistä.
Kirjaudu ilmaiseksi tallentaaksesi tämän työpaikan.