Tillbaka till alla jobb

2 Väitöskirjatutkijaa, Liikuntafysiologia

Jyväskylän yliopisto · Jyväskylä

Hybridentry💰 2 500+ EURAkademin · UtbildningPublicerad 12.10.2026 03.00

Kompetenser

researchdata collectionscientific writingfinnishenglish

Jobbeskrivning

Haemme liikuntatieteelliseen tiedekuntaan kahta väitöskirjatutkijaa tutkimushankkeeseen, jossa tutkitaan liikuntaa kylmissä olosuhteissa. Tehtävä on määräaikainen alkaen 4.1.2027 tai sopimuksen mukaan, enintään kolmen vuoden määräajaksi. Määräaikaisuuden peruste on jatkokoulutus tohtoriksi. Tutkimuksessa selvitetään adaptaatioita ja mekanismeja, joilla ihmiskeho sopeutuu kylmään. Lisäksi tutkitaan kylmässä toteutetun kestävyysharjoittelun fysiologisia vaikutuksia. Tutustu tutkimukseen tarkemmin yliopiston nettisivuilla . Etsimämme henkilö Väitöskirjatutkijana tehtäviisi kuuluu väitöskirjasuunnitelman ja -tutkimuksen tekeminen ja raportoiminen sekä jatkokoulutukseen liittyvien opintojen suorittaminen. Työ voi sisältää myös muita tutkimus- ja opetustehtäviä. Haemme tehtävään kahta väitöskirjatutkijaa erilaisilla profiileilla. Ensimmäiseltä hakijalta edellytämme maisterin tutkintoa liikuntafysiologian, liikuntalääketieteen, fysiologian tai muulta soveltuvalta alalta. Toiselta hakijalta edellytämme maisterin tutkintoa liikuntafysiologian, solu- ja molekyylibiologian, biokemian, bioinformatiikan, biolääketieteen tai muulta soveltuvalta alalta. Molemmilta hakijoilta edellytämme jatkotutkinnon opiskeluoikeuden hakemista Jyväskylän yliopistoon sekä sujuvaa suomen ja englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa. Eduksi katsomme interventiotutkimusten toteuttamiskokemusta ihmisillä. Tutkimuksen ensimmäinen osuus eli tutkimusdatan keruu toteutetaan Oulun yliopiston ja Työterveyslaitoksen tiloissa Oulussa, ja se edellyttää useamman kuukauden työskentelyä paikan päällä Oulussa. Tämän jälkeen työskentely tapahtuu mahdollisuuksien mukaan Jyväskylän yliopiston tiloissa. Mikäli hakijalla ei ole jatkotutkinnon opiskeluoikeutta tehtävää hakiessaan, tulee hänen hakea sitä hakuaikojen puitteissa. Ks. lisää tohtorikoulutus -sivuiltamme . Tehtävää voivat siis hakea myös opintojen loppuvaiheessa olevat opiskelijat, joiden maisterin tutkinto on hakuvaiheessa vielä kesken. Tehtävistä, kelpoisuusvaatimuksista ja kielitaidosta määrätään yliopiston johtosäännössä ja kielitaito-ohjeistuksessa väitöskirjatutkijan tehtävän mukaisesti. Tehtävää täytettäessä käytetään kuuden kuukauden koeaikaa. Tarjoamme Tule osaksi innostavaa ja lämminhenkistä yhteisöämme! Jyväskylän yliopistossa olet arvostettu yliopistoyhteisön jäsen. Teemme merkityksellistä työtä ja vaalimme sivistystä. Monitieteisessä yliopistossamme saat mahdollisuuden vaikuttaa kansainväliseen tutkimukseen ja laadukkaaseen akateemiseen koulutukseen. Meille jokaisen hyvinvointi on tärkeää, ja tarjoamme kampuksella sekä sen läheisyydessä erinomaiset puitteet aktiiviseen ja hyvinvoivaan elämäntapaan. Palkkaus perustuu tehtävien vaativuuteen ja henkilökohtaiseen työstä suoriutumiseen yliopistojen palkkausjärjestelmän mukaisesti. Väitöskirjatutkijan tehtäväkohtainen palkanosa määräytyy opetus- ja tutkimushenkilöstön tehtävien vaativuustason 2–4 mukaan. Palkkasi työsuhteen alussa on noin 2500 euroa kuukaudessa. Väitöskirjatyön edistyessä palkkaa tarkistetaan yliopistojen työehtosopimuksen mukaisesti. Tarjoamme hyvät työolosuhteet tutkijoille ja noudatamme Tutkijanuran ja -aseman kehittämisen ( HRS4R ) periaatteita. Human Resources Strategy for Researchers (HRS4R) -työ perustuu Euroopan komission julkaisemaan Tutkijoiden eurooppalaisen peruskirjan arvoihin ja säännöstöön tutkijoiden työhönotosta (englanninkielinen lyhenne Charter & Code). Jyväskylän yliopisto on sitoutunut tasapuolisuuteen, johdonmukaisuuteen ja läpinäkyvyyteen valintapäätöksissä ja noudattaa vastuullisen tutkijanarvioinnin kansallisia suosituksia . Jyväskylän yliopisto on sitoutunut vastuullisen tutkijanarvioinnin DORA-julistukseen ja noudattamaan CoARA -periaatteita. Hakeminen Hakemuksiin tulee liittää pdf-muodossa: Ansioluettelo (CV, max. 2 sivua), joka laaditaan hyvää tieteellistä käytäntöä noudattaen sekä ottaen huomioon mahdollisuuksien mukaan ansioluettelomalli (ks. TENK:n ohje ). Vapaamuotoinen, suomenkielinen hakemus-/motivaatiokirje (max. 2 sivua), josta ilmenee hakijan kiinnostus tehtävää kohtaan sekä ansiot ja 1-2 suosittelijan nimet ja yhteystiedot Tutkintotodistus (korkein tutkinto) Muut mahdolliset hakijan eduksi luettavat julkaisut ja/tai projektiraportit ym (max. 2 sivua) Odotamme hakemustasi rekrytointijärjestelmäämme viimeistään 6.11.2026. Lisätietoja tehtävästä antavat: Professori Heikki Kyröläinen: [email protected] , Dosentti Dominique Gagnon: [email protected] , Professori Juha Hulmi: [email protected] ja Professori Riikka Kivelä: [email protected] . Hakemusprosessimme on läpinäkyvä, ammattimainen ja kansainvälinen. Tiedotamme hakijoita avoimesti prosessin edistymisestä sen eri vaiheissa. Arvostamme tasa-arvoa ja monimuotoisuutta työyhteisössämme ja kannustamme kelpoisuuden täyttäviä hakijoita hakemaan tehtäviä. Haku alkaa 12. lokakuuta 2026 ja päättyy 6. marraskuuta 2026, klo 23.59 (Europe/Helsinki) Liikuntatieteellinen tiedekunta Liikuntatieteellinen tiedekunta on ainutlaa
Logga in gratis för att spara det här jobbet.