Tillbaka till alla jobb

Vakuutusmyyjä

Pohjantähti Keskinäinen Vakuutusyhtiö · Tampere

Hybridmid💰 3,650–4,450 EURSales · FinancePublicerad 24.09.2026 klo 07.43

Kompetenser

insurance_salescustomer_relationship_managementsales_targetsfinland_business_knowledge

Jobbeskrivning

Tule mukaan rakentamaan uudistuvaa Pohjantähteä ja jätä kädenjälkesi menestystarinaamme. Haemme tuloksentekijöitä Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen alueelle yritysvakuutusmyyjäksi jota me kutsumme oma vakuutusihmiseksi. Tehtävässä toimit itsenäisenä yrittäjänä, esimerkiksi toiminimellä tai osakeyhtiöllä. Oma vakuutusihminen toimii yritysasiakkaidemme asiantuntijana heidän riskien tunnistamisessa ja turvaamisessa sekä vastaa asiakkuuksien kehittämisestä koko asiakkuuden ajan. Sinulle on tärkeää asiakassuhteiden pysyvyys ja erinomainen asiakaspalvelu. Tärkeintä on oikea asenne sekä motivaatio ja edellytämme myös aiempaa taustaa vakuutusalalla työskentelystä. Tapaat asiakkaita Tampereen tai Hämeenlinnan kohtaamispisteellämme, verkossa tai asiakkaiden luona. Käytössäsi on Tampereen tai Hämeenlinnan toimisto asiakkaiden tapaamista ja työskentelyä varten sen mukaan, kumpi sijainti on sinulle toimivampi. Edustat Pohjantähteä kaikissa kohtaamisissa ja vahvistat yhtiön paikallista tunnettuutta. Odotamme sinulta - aiempaa vakuutusalan taustaa - vahvaa paloa myyntityöhön ja asiakkuuksien kehittämiseen. Näytöt myyntityöstä ja pitkistä asiakassuhteista katsotaan eduksi - erinomaisia vuorovaikutustaitoja - halua sitoutua tavoitteelliseen asiakashankintaan ja asiakkuuksien hoitoon - tavoitteista motivoitumista ja valmiutta työskennellä niiden eteen - suomen kielen erinomaista suullista ja kirjallista osaamista - valmiutta toimia yrittäjänä Mitä yrittäjyys Pohjantähdellä tarkoittaa - vastaat omasta tuloksestasi ja voit vaikuttaa ansiotasoosi - suunnittelet ja johdat omaa päivittäistä työtäsi - hyödynnät Pohjantähden valmiita tuotteita, markkinointia ja tukea liiketoimintasi kasvattamiseen Tarjoamme sinulle - motivoivan mahdollisuuden toimia yrittäjänä kiinnostavien vakuutustuotteiden parissa - valmiit, kilpailukykyiset vakuutustuotteet myytäväksi - merkittävän asiakaspotentiaalin alueella - taitojesi kasvaessa vastuullesi siirtyy itse hankittujen asiakkuuksien lisäksi myös olemassa olevia asiakkuuksia - kattavan perehdytyksen ja jatkuvan koulutuksen - työskentelyvälineet ja tilat - lämpimän ja mutkattoman työyhteisön tuen, jossa apua saa aina – et jää yksin Ihmisen kokoisessa vakuutusyhtiössä teemme joka päivä merkityksellistä työtä asiakkaidemme eteen, ja työntekijöidemme hyvinvointi on meille tärkeää. Tulet osaksi noin kymmenestä oma vakuutusihmisestä koostuvaa tiimiä. Voit tutustua tulevaan työyhteisöösi ja aluetta luotsaaviin franchising-yrittäjiin verkkosivuillamme Yrittäjämme -osiossa. Lisätietoja antaa mielellään franchising-yrittäjä Ville Puotila ([email protected], p. 050 34 30 370). Ville soittaa sinulle takaisin, mikäli ei ehdi asiakastapaamisista johtuen vastata puheluusi. Haethan tehtävään rekrytointijärjestelmämme kautta viimeistään 18.10, mutta aloitamme haastattelut jo hakuaikana, joten ethän epäröi hakea! Tehtävässä voit aloittaa sopimuksen mukaan. Tehtävään valittavan luottotiedot tarkastetaan ja edellytämme vakuutusalaa koskevien säännösten mukaista hyvämaineisuutta. Säilytämme hakemuksia liitteineen 18 kuukautta valinnan tehtyämme. Ai mikä Pohjantähti? Vakavarainen vakuutusalan konkari, alalla jo 130 vuotta. Voimakkaasti uudistuva, ketterä ja kehittyvä, asiakkaiden omistama keskinäinen vakuutusyhtiö. 28 toimistoa eri puolilla Suomea, ja yli 400 ammattilaista asiakkaiden avuksi, joista 8 Juhaa, 6 Hannaa ja 5 Jania. Yksi Pohjantähti, ja kaikki sen puolesta – työskentelyä vastuullisesti, mutta huumorilla ja yhteistyöllä asiakkaan parhaaksi. https://www.pohjantahti.fi/ura-pohjantahdessa/ #ihmisenkokoinenvakuutusyhtiö
Logga in gratis for att spara det har jobbet.